Duren Thara
Kuva © Kasvattaja, klikkaa kuva isommaksi.
Päiväkirja
Virallinen nimi |
Duren Thara |
Koulutustaso |
Ko HeA, Re 70cm, Me 60 cm |
| Kutsumanimi |
Thara, Tara |
Painotus |
kouluratsastus |
| Sukupuoli |
tamma |
Säkäkorkeus |
160cm |
| Rotu |
friisiläinen |
Väri ja merkit |
musta |
| Syntynyt |
20.03.2010, oma ikääntyminen |
Kasvattaja |
yersinio Friisiläistalli Duren, DURE5209 |
| Rekisterinumero |
ei rekisteröity |
Omistaja |
Veera A. / Virtuaalimaatila Katve |
Luonne
Tamma on antanut itsestään kuuliaisen ja järkevän oloisen vaikutelman, toki mukaan mahtuu tammamaisia luonteenpiirteitäkin.
Hoitaessa Thara on hieman herkkänahkainen. Mahanalueen harjaamisesta se ei pidä, eikä ne jalatkaan aina nouse kuin itsestään ilmaan. Jos sen kiukuttelut jättää huomiotta ja vaan tekee hommansa, tamma pettyy kun ei temppuilulla ollutkaan toivottua vaikutusta, ja sen saa hoidettua helposti loppuun, jopa yhteistyöstä voi haaveilla. Jos taas sen temppuja säikkyy tai tammaa alkaa varomaan, se muuttuu vielä hankalammaksi. Kyllä se tottelee vaikka pikkutyttöä, kunhan sitä uskaltaa komentaa. Sitä ei tarvitse sitoa hoitamisen ajaksi kiinni, mutta ei se ole haitaksikaan. Ensikertaa tammaa hoitavalle kannattaa vinkata, että se usein pinteleitä laittaessa lähtee kiertämään karsinaa ympäri, jolloin taas komentaminen on tarpeen.
Ratsuna Thara on ahkera sekä kuuliainen, mutta joskus se tuppaa keskittymään liikaa ympäröivään maailmaan eikä siihen, mitä sille viestitään. Jos se oikein unohtuu ajattelemaan ja ihmettelemään, ei edes lempeä puhe herätä sitä maailmoistaan. Kevyt taputus kaulalle tai pikkiriikkisen vahvempi pohjeapu palauttaa sen maan pinnalle.
Thara tuntuu olevan ratsuna miellyttämishaluinen, ja kehuja se saa usein juurikin ahkeruudestaan. Juoksuttaessa ja maastakäsin työskennellessä Thara on samanlainen kuin ratsuna. Yhteistyö pelaa, kunhan tamma pysyy virkeänä. Raippaa tammalla käytetään lähinnä vaativammissa kouluratsastustreeneissä, muuten sitä ei pahemmin tarvita.
Esteillä Thara on helposti hieman epävarma. Se hyppää ihan mielellään ja suht hyvällä tyylillä, mutta se pelaa aina varman päälle. Jos ponnistuskohta meinaa mennä vähänkin liian lähelle tai kauas, se kieltää tai yrittää kiertää esteen. Jos se taas tiputtaa puomin, raukkaparka säikähtää ja tuntuu luulevan että sille ollaan vihaisia, jolloin samaa estettä täytyy hypätä vielä useaan otteeseen puhtaasti jotta tammaan saataisiin vähän itsevarmuutta ennen kuin voidaan lopettaa treeni.
Sukutaulu ja sukuselvitys
Jälkeläiset
Kuvagalleria
Kilpailut
KRJ:n alaiset kilpailut, 84 sijoitusta
20.04.2011,
Aava, KRJ, Helppo A,
6/50
21.04.2011,
Aava, KRJ, Helppo A,
1/50
25.04.2011,
Aava, KRJ, Helppo A,
3/50
04.05.2011,
Hiprakka, KRJ, Helppo A,
7/100
03.05.2011,
Elgwir Arabians, KRJ, Helppo A,
4/79
24.05.2011,
Viehättävä, KRJ, Helppo A,
5/50
02.07.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
1/50
08.07.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
2/50
09.07.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
6/50
12.07.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
5/50
01.07.2011,
Mabel, KRJ, helppo A,
6/40
02.07.2011,
Mabel, KRJ, helppo A,
6/40
03.07.2011,
Mabel, KRJ, helppo A,
6/40
04.07.2011,
Mabel, KRJ, helppo A,
6/40
05.07.2011,
Mabel, KRJ, helppo A,
6/40
15.07.2011,
Aava, KRJ, Helppo A,
3/50
15.07.2011,
Aava, KRJ, Helppo A,
3/50
23.07.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
3/50
23.07.2011,
Mabel, KRJ, helppo A,
6/40
23.07.2011,
Dei, KRJ, Helppo A,
1/50
27.07.2011,
Hengenvaara, KRJ, Helppo A,
5/50
29.07.2011,
Dei, KRJ, Helppo A,
4/50
31.07.2011,
Dei, KRJ, Helppo A,
2/50
01.08.2011,
Dei, KRJ, Helppo A,
2/50
01.08.2011,
Dei, KRJ, Helppo A,
6/50
03.08.2011,
Dei, KRJ, Helppo A,
6/50
05.08.2011,
Ruohometsä, KRJ, Helppo A,
5/50
06.08.2011,
Ruohometsä, KRJ, Helppo A,
6/50
06.08.2011,
Paitsio, KRJ, Helppo A,
4/50
07.08.2011,
Paitsio, KRJ, Helppo A,
2/50
04.08.2011,
Cecam, Helppo B,
2/40
05.08.2011,
Cecam, Helppo B,
3/40
19.08.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
3/50
16.08.2011,
Eekker, KRJ, helppo A,
3/50
20.08.2011,
Edrian Fjords, KRJ, helppo A,
3/48
22.08.2011,
Satulinna, KRJ, Helppo A,
4/30
27.08.2011,
Satulinna, KRJ, Helppo A,
3/30
01.09.2011,
Katvusto, KRJ, Helppo A,
4/40
03.09.2011,
Katvusto, KRJ, Helppo A ,
1/40
05.09.2011,
Katvusto, KRJ, Helppo A,
2/40
06.09.2011,
Katvusto, KRJ, Helppo A,
4/40
04.09.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
3/50
07.09.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
5/50
11.09.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
5/50
06.09.2011,
Mörkövaara, KRJ, Helppo A,
1/40
10.09.2011,
Cheval Delamer, KRJ, Helppo A,
8/100
14.09.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
2/50
08.09.2011,
Stal Lycan, KRJ, helppo A,
2/50
11.09.2011,
Stal Lycan, KRJ, helppo A,
4/50
12.09.2011,
Stal Lycan, KRJ, helppo A,
2/50
11.09.2011,
Bairdon, KRJ, Helppo A,
5/30
11.09.2011,
Bairdon, KRJ, Helppo A,
2/30
13.09.2011,
Bairdon, KRJ, Helppo A,
3/30
16.09.2011,
Kosto, KRJ, helppo A,
1/50
15.09.2011,
Satulinna, KRJ, Helppo A,
3/40
16.09.2011,
Satulinna, KRJ, Helppo A,
4/40
19.09.2011,
KK Bailador, KRJ, Helppo A,
1/50
21.09.2011,
KK Bailador, KRJ, Helppo A,
7/50
20.09.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
3/50
25.09.2011,
Skurvash, KRJ, Helppo A,
4/40
22.09.2011,
Mörkövaara, KRJ, Helppo A,
4/40
24.09.2011,
Mörkövaara, KRJ, Helppo A,
4/40
09.10.2011,
Riiviöt, KRJ, helppo A,
8/100
09.10.2011,
Riiviöt, KRJ, helppo A,
9/100
12.10.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
7/50
09.10.2011,
Yamera, KRJ, Helppo A,
3/50
11.10.2011,
Kosto, KRJ, helppo A,
1/50
20.10.2011,
Dei, KRJ, Helppo A,
2/50
21.10.2011,
Dei, KRJ, Helppo A,
4/50
24.10.2011,
Hipsutus, KRJ, Helppo A,
1/30
26.10.2011,
Hipsutus, KRJ, Helppo A,
1/30
30.10.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
2/50
29.10.2011,
Marike, KRJ, Helppo A,
3/40
31.10.2011,
Hex Sporthorses, KRJ, Helppo A,
6/60
02.11.2011,
Hex Sporthorses, KRJ, helppo A,
5/60
07.11.2011,
Fiktio, KRJ, Helppo A,
1/50
05.11.2011,
Aava, KRJ, Helppo A,
1/50
07.11.2011,
Aava, KRJ, Helppo A,
3/50
07.11.2011,
Aava, KRJ, Helppo A,
1/50
08.11.2011,
Aava, KRJ, Helppo A,
7/50
05.09.2011,
Duren, KRJ, Helppo B,
4/18
06.09.2011,
Duren, KRJ, Helppo A,
1/24
07.09.2011,
Duren, KRJ, Helppo B,
2/18
08.09.2011,
Duren, KRJ, Helppo B,
4/18
Valmennukset ja muu toiminta
29.2.2012 Koulutunti Elysen tiloissa, valmentajana Melina
Thara tuntui olevan täysin omissa maailmoissaan koko alkulämmittelyn ajan, mutta sait sen onneksi heräteltyä ennen varsinaista työntekoa. Rennosti liikkuva tamma kuunteli apujasi hienosti kun ohjelmassa oli pohkeenväistöjä ja taivutuksia, mutta siirtymisistä tai sen koommin temponvaihteluistakaan Thara ei näyttänyt innostuvan. Se lähti liikkeelle vastahakoisesti ja tahmeasti, ja sait tehdä tosissasi töitä saadaksesi tamman liikkumaan. Ehdottaessani sinulle raippaa pohkeen kaveriksi et ehtinyt kuitenkaan edes kunnolla kieltäytyä kun tamma jo tuntui keksivän että mistä tässä nyt taas olikaan kyse ja saitte vietyä harjoituksen kunnialla loppuun. Lopputunnista tamma sitten työskentelikin jo ahkerammin ja apujasi erinomaisesti kuunnellen. Mikä lie laiskuuskohtaus sitä sitten hidasti tunnin keskivaiheilla.
17.01.2012 Kouluvalmennus Reinivuorella, valmentajana Johanna K
Astuin maneesiin ja ratsukot olivat jo kävelemässä, jotkut ravasivat jo. Olin siis taas myöhässä.
Aloitimme käyntityöskentelyllä. Annoin tehtäväksi tehdä pitkälle sivulle vähintään 2 isoa volttia, hevosen kuului taipua mutta ei silti kulkea ulkolapa edellä. Lyhyiden sivujen keskelle piti tehdä täsmällinen pysähdys ja hevosen piti seisoa hievahtamattakaan.
"Muistakaa ulko-ohjan tuki!" sanoin ja kuskit tottelivat. Hevoset taipuivat hyvin, pysähdyksissä oli vähän ongelmaa joillakin. "Jos hevonen lähtee siitä pysähdyksestä ilman lupaa liikkeele, peruttakaa takaisin ja vähän yli paikasta, missä pysähdyitte" Toisilla oli ongelmia jaksaa seisoa ja ennenkaikkea peruuttaa, mutta pian kuitenkin kaikki menivät ihan hyvin.
Toistimme saman harjoituksen toiseen suuntaan. Sen jälkeen vaihdettiin suuntaa ja aletiin tekemään samaa harjoitusta ravissa. Ennen pysähdystä sai ottaa enintään neljä askelta käyntiä, toki ravistakin sai pysähtyä suoraan jos halusi ja hevonen osasi. "Valmistelkaa pysähdys tekemällä pieniä pidätteitä ja istumalla alas satulaan. Ottakaa taas peruutus käyttöön, jos heppa lähtee ilman lupaa liikkeelle. Yrittäkää saada mahdollisimman vähän käyntiaskelia pysähdyksen jälkeen ennen ravia"
Menimme vielä samaa tehtävää toiseenkin suuntaan. Sen jälkeen vaihdoin tehtävän; "Eli jatketaan ravissa, mutta pitkillä sivuilla tehdään kolmikaarinen kiemuraura. Eli olisitte kuin lähdössä lävistäjälle, mutta kentän keskeltä käännyttekin loivasti kulmaa kohti ja ratsastatte sinne. Menkää ihan kulmaan ennenkuin käännytte, muistakaa reilu sisäpohje! Menkää lyhyellä sivulla vähän reippaammassa temmossa, mutta kiemurauralla tempo on normaali"
Tämä tehtävä meni hyvin ja näytti olevan kaikille helppo. Sen jälkeen aloimme työstämään laukkaa pienien välikäyntien jälkeen.
"Tehtävä on nyt siis sellainen, että teette laukassa ensin ison pääty-ympyrän ja hevosen tulee taipua. Pitkän sivun keskellä teette laukasta pysähdyksen ja lähdette pysähdyksestä laukkaan, mahdollisimman vähillä käynti- ja raviaskelilla."
Alussa tämä tehtävä meni kaikilla ihan okei. Jankkasimme kuitenkin sitä niin kauan, että kaikilla meni hyvin. Sen jälkeen toistimme tehtävän toiseen suuntaan, johon tämä meni paljon paremmin! Pysähdykset olivat hyvin valmisteltuja, pääty-ympyrät olivat isoja ja hyvin suhteutettuja, hevoset taipuivat hienosti ja ratsastajat istuivat kauniisti.
"Hienoa! Kävelkääs ensin hetki, mennään sitten vielä ravissa yksi tehtävä"
Välikäyntien jälkeen käskin ohjien olla vain puoliksi tuntumalla ja ohjat olivat silloin suhteellisen pitkät. "Antakaa hevosten venyttää siis kunnolla kaulansa. Istukaa alas satulaan, jalustimet pois ja tehkää vapaasti ympyröitä ja voltteja. Myös kiemurauraa voi tehdä, mutta katsokaa että ei tule kolareita. Siirtykää sen jälkeen käyntiin, antakaa kokonaan pitkät ohjat ja kävelkää loppukäynnit" Näin sanoin ja näin myös teimme. Sen jälkeen ratsukot tulivat kaartoon, selästä alas ja talliin!
virtuaalieläin / a sim-game animal READ MORE
Luonne ja ulkoasu © Veera A., Kuvat © Kasvattaja, Taustakuva © Ritva's Gallery