BH vFIN MVA, vESTW-12 vGBRW-13

Noutajan Vopojan Ankku


Kuva © whisperer, klikkaa kuva isommaksi.

Päiväkirja

Nimi Noutajan Vopojan Ankku Kutsumanimi Ankku
Rotu, sukupuoli kooikerhondje, narttu Väri, Säkäkorkeus oranssinruskeat laikut valkealla pohjalla, 38cm
Syntynyt 20.10.2007, 3-vuotias, ikääntyminen jäässä Rekisterinumero VTR-6006
Omistaja Veera A. / virtuaalimaatila Katve Entiset omistajat Alk.peräinen om. Noutaja, ex-om. Vaalea Kuiskaus

Ankku on perusluonteeltaan iloinen ja hieman ylisosiaalinen, eikä kestä yksinoloa hyvin. Ankku viihtyy ihmisten ja koirakaverien seurassa, yksin sitä ei kannata jättää kymmentä minuuttia pidemmäksi aikaa, sillä se alkaa mekkaloida ja tuhota ympäristöään. Ankku jahtaa mielellään kaikkea, mikä juoksee siitä poispäin. Lintuja on kiva jahdata, etenkin fasaaneita. Rusakoiden jahtaaminen on kuitenkin vielä kivempaa. Monet kotonaolevat pupujussit eivät ärsytä kuitenkaan Ankun metsästysviettiä, koska ne jähmetttyvät paikoilleen pakenemisen sijaan.

Ankku on yleensä aamulla koirista ensimmäisiä jotka heräävät, ja illalla niitä jotka simahtavat aikaisin. Ruokahalua riittää; kunhan kyseessä on toisen koiran ruuat. Koulutuksen yhteydessä kannattaa suosia pientä vinkulelua herkkupalojen sijaan. Agility on mitä maniointa ajanviettoa Ankulle. Siinä on vauhtia, tiukkoja käännöksiä, hyppyjä ja ihminen, joka jakaa kokemukset. Ainoa este, jonka Ankku saattaa ohittaa, on putki, mutta putkeen meneminen sujuu silloin, kun ohjaaja hidastaa ennen putkea niin, että että koira ja ohjaaja ovat putkella samanaikaisesti. Muuten kannattaa olla hieman Ankkua edellä saadakseen maksimivauhdin. Muiden koirien kanssa ongelmia tulee melko vähän, yleensä sen takia kun Ankku tuntuu olettavan automaattisesti että jokainen koira on sen ystävä ja halukas leikkimään sen kanssa. Siispä joskus syntyy pieniä tappeluita kun Ankku on hypännyt jonkin toisen koiran niskaan ilman ennakkovaroitusta. Ankku ei kuitenkaan ole agressiivinen, eikä puolusta itseään juurikaan, tyttö heittää suoriltaan selälleen antautuen. Lenkeillä Ankku vetää melko paljon, ja jää välillä haistelemaan pitkäksikin ajaksi samaan kohtaan.

i. ei tiedossa ii. ei tiedossa iii. ei tiedossa
iie. ei tiedossa
ie. ei tiedossa iei. ei tiedossa
iee. ei tiedossa
e. ei tiedossa ei. ei tiedossa eii. ei tiedossa
eie. ei tiedossa
ee. ei tiedossa eei. ei tiedossa
eee. ei tiedossa

Jälkeläiset
00.00.2000 skp Nimi i. Nimi omistaja

Näyttelyt
Päivämäärä Kutsu Alaisuus Luokka Tuomari Tulos
07.01.2008 kutsu SWE AVO kati ERI1 PN1 VSP SERT
15.03.2008 kutsu KRE AVO Veronica ERI1 PN1 SERT CACIB ROP
24.09.2011 kutsu FIN AVO Eppa ERI1 SA PN1 ROP SERT RYP4
01.06.2012 kutsu BEL AVO Marcia ERI1 SA PN1 VSP SERT
10.06.2012 kutsu FIN AVO Santtu ERI1 SA PN1 ROP SERT
17.06.2012 kutsu EST AVO Mimmu ERI1 SA PN1 ROP SERT CACIB vESTW-12
29.06.2012 kutsu ESP AVO Eppa ERI1 SA PN1 ROP SERT
23.09.2012 kutsu FIN AVO Shiroi ERI1 SA PN1 ROP SERT
30.07.2012 kutsu FIN AVO Kiltsilä ERI2 SA PN2
16.06.2013 kutsu GBR AVO Juinttu ERI1 SA PN1 ROP SERT CACIB vGBRW-13
20.06.2013 kutsu SWE AVO Santtu ERI1 SA PN1 ROP SERT

Sertit: SWEx2 KREx1 FINx3 BELx1 ESTx1 ESPx1, GBRx1, CACIBx3
* "kommentti kommentti" - tuomari

Agility
Päivämäärä Kutsu Alaisuus Luokka Tuomari Tulos
05.07.2007 kutsu VAL MIDI I Jansu 4/17 vKUMA
28.05.2012 kutsu VAL MIDI I Noina 3/29 vKUMA
Tottelevaisuus
Päivämäärä Kutsu Alaisuus Luokka Tuomari Tulos
25.11.2007 kutsu VTL ALO - I-palkinto 189p.
28.05.2012 kutsu VTL ALO Veera I-palkinto 191p.
28.05.2012 kutsu VTL AVO Veera I-palkinto 189p.
05.06.2012 kutsu VTL AVO Noina I-palkinto 189p.
08.07.2012 kutsu VTL VOI Reetta I-palkinto 275p.
12.10.2012 kutsu VTL VOI Sparkle I-palkinto 92p.
10.10.2016 kutsu vTL EVL Saffy I-palkinto 107p.
10.10.2016 kutsu vTL EVL Saffy I-palkinto 120p.
Koiratanssi 242/250p.
Päivämäärä Kutsu Alaisuus Luokka Tuomari Tulos
25.09.2011 kutsu vKTL freestyle - 11p.
12.11.2011 kutsu vKTL freestyle Nath 14p.
29.05.2012 kutsu vKTL freestyle - 17p.
29.05.2012 kutsu vKTL freestyle - 50p.
22.06.2012 kutsu vKTL freestyle Anette 12p.
22.06.2012 kutsu vKTL freestyle Anette 23p.
22.06.2012 kutsu vKTL freestyle Anette 16p.
06.07.2012 kutsu vKTL freestyle Danay 27p.
06.07.2012 kutsu vKTL freestyle Danay 19p.
07.08.2012 kutsu vKTL freestyle Bambi 23p.
20.08.2012 kutsu vKTL freestyle Hilmainen 30p.
Metsäjälki vMJY
Päivämäärä Kutsu Maa Luokka Tuomari Tulos
31.05.2012 kutsu Suomi AVO Zellie I-palkinto, 50p.
31.05.2012 kutsu Ranska AVO Zellie I-palkinto, 41p.
31.05.2012 kutsu Tanska AVO Zellie I-palkinto, 36p.
13.08.2012 kutsu Suomi AVO Danay I-palkinto, 41p.
Palveluskoirakokeet
Päivämäärä Kutsu Alaisuus Luokka Tuomari Tulos
30.07.2013 kutsu vSPKL PAKK Melody 1/40, 99p., PAKK1, BH

virtuaalieläin / a sim-game animal READ MORE
Tekstit © Veera A., Kuvat © whisperer